Hallitus on touko-elokuussa keskittynyt pääasiassa käytännön asioihin, tapahtumabudjetteihin ja toimitilojen parantamiseen, eikä suuria päätösasioita ole juuri ollut esityslistalla.
Toimitilat ja kalusto
Kerholle on lisätty opasteita ja kylttejä.
Sähkösopimuksen kilpailutus on edessä vuoden vaihteessa kun nykyinen sopimus päättyy.
Kerhon vakuutukset on kilpailutettu ja päädyttiin päivittämään vakuutusturvaa.
Riggeripaja siirtyy erilliseen konttiin ja siirretään luokka vanhaan riggerikoppiin.
Pousarin remontti on viivästynyt ja saadaan toivottavasti tehtyä kauden 2023 loppuun mennessä.
Markkinointi
Kesän aikana on markkinointibudjettia käytetty näkyvyyden lisäämiseen sekä kurssien, että tandemeiden osalta. Kino 123 (Veturi) pyörii vielä kesän ja syksyn ajan mainos.
Somenäkyvyys on saanut loistavaa palautetta!
Hyppytoiminta
Kilpailutetaan lisähappipullojen käyttösopimus.
Eläkeläis-statuksen myöntämiseen tehty linjaus ja statusta voi anoa hallitukselta. Henkilön pitää olla ansioitunut kerholainen, jotta hallitus voi statuksen myöntää.
Kerhotoiminta / tapahtumat
Pikkujoulut pidetään syyskokouksen yhteydessä 25.11.2023.
Laskuvarjotoimikunta on myöntänyt SdF:lle Turpaboogien järjestämisen vuonna 2024. Ajankohdaksi varmistui 17.-18.2.
Seuraava hallituksen kokous pidetään keskiviikkona 30.8.2023 klo 19.
Jos sinulla on jotain asiaa hallitukselle, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen hallitus@skydivefinland.fi