DZ-Koordinaattori Satu Ahola
Satu vastaa yhdistyksen toimistosta ja manifestista ja pitkälti kaikista juoksevista asioista hyppykerholla ympärivuotisesti. Lisäksi Satu toimii kerhon turvallisuuspäällikkönä.
Satu on hypännyt vuodesta 2012 ja ollut aikaisemmin kerhoaktiivi, hallituksen jäsen, työskennellyt kesäisin manifestissa ja maahenkilönä ja siirtyi muutaman Indonesiassa vietetyn vuoden jälkeen hoitamaan DZ koordinaattorin tehtävää kokopäiväisesti syksyllä 2020. Satu ottaa vastaan kaikki ihmiset iloisesti, on aina mukana kaikessa ja luomassa hyvää ilmapiiriä kerholle. Kuka tahansa voi tulla kysymään mitä tahansa. Sadun mielen saa iloiseksi olemalla iloinen.
info(at)skydivefinland.fi
satu.ahola(at)skydivefinland.fi
+358 40 530 4070
Dz-Koordinaattori Terhi Lehtonen
Terhi on toinen kerhon ympärivuotinen DZ Koordinaattori joka vastaa yhdistyksen toimistosta, manifestista ja kerhon juoksevista asioista. Terhi keskittyy erityisesti markkinointiin, tapahtumiin ja taloushallintoon. Terhi on idearikas ja helposti lähestyttävä kerhoaktiivi ja hän on meille tuttu kasvo viime vuoden manifestina ja maahenkilönä. Terhi kilpailee vaikuttavasti laskuvarjohypyssä sm-tasolla kupumuodostelmia ja on tunnettu useista Suomen ennätyksistä.
terhi.lehtonen(at)skydivefinland.fi
info(at)skydivefinland.fi
+358 44 767 0007
SUOMEN ILMAILULIITTO
Suomen Ilmailuliitto ry (SIL) on urheilu- ja harrasteilmailun valtakunnallinen keskusjärjestö Suomessa.
Jokaisella Skydive Finlandissa hyppäävällä hyppääjällä on oltava kolmannen osapuolen vastuuvakuutus, joka korvaa vahingot miljoonaan euroon saakka. Helpoiten vakuutuksen saat liittymällä Suomen Ilmailuliiton jäseneksi. Myös esimerkiksi USPA:n (Yhdysvallat) kautta hankittu vakuutus käy.
Lisätietoa Suomen Ilmailuliitto ry:n jäsenyydestä, eduista, jäsenyyteen kuuluvasta vakuutusturvasta, liittymisohjeet ja ohjeet SIL ry:n jäsenmaksun maksamiseksi löydät osoitteesta https://www.ilmailuliitto.fi/.
LASKUVARJOTOIMIKUNTA
Laskuvarjotoimikunta on suomalaisen laskuvarjourheilun korkein valtakunnallinen asiantuntijaelin. Se toimii Suomen Ilmailuliitto ry:n alaisuudessa. Laskuvarjotoimikunta edustaa suomalaisia hyppääjiä sekä hyppykeskuksia ja tehostaa lajin näkyvyyttä Suomessa.
Laskuvarjotoimikunnan materiaalipankista löydät muun muassa kaikki toimikunnan julkaisemat oppaat.