**in English at bottom of the page**
Tervetuloa tandemhyppykurssille Uttiin!
Jotta perehdytys hypylle pääsisi hyvin käyntiin, pyydämme sinua tutustumaan tähän infopakettiin.
Lomakkeet, joihin löydät linkit tämän viestin lopusta, tulee tulostaa ja täyttää etukäteen, jotta hyppypaikalla kaikki sujuisi jouhevasti.
Jos olet ostanut hypyn lahjakortilla, muista ottaa lahjakortti mukaan hyppypäivänä.
Tandemhyppykoulutus on osa Skydive Finland ry:n koulutustoimintaa. Oppilaat liitetään yhdistyksen jäseniksi. Kuluvan vuoden jäsenmaksu sisältyy kurssin hintaan. Jos oppilas päättää kurssin jälkeen jatkaa harrastusta ja osallistua laskuvarjohyppykurssille, saa hyppääjä 100 € alennuksen.
Alta löydät myös linkin Suomen Ilmailuliiton tandemhyppäämisen yleisesittelyyn. Huomioi erityisesti kohta ”Muu varustus”, jossa kerrotaan, miten sinun tulee hypylle pukeutua.
Tandemhypyn perehdytys
Hyppyyn kannattaa kokonaisuudessaan varata aikaa noin kaksi tuntia (liian tarkkoja aikatauluja ei kyseiselle päivälle kuitenkaan kannata tehdä). Ennen hyppyä on n. puoli tuntia kestävä perehdytys, jonka aikana hyppääjä ja tandemhyppymestari käyvät maassa läpi hypyn kulun. Lisäksi hyppääjä käy läpi yhdessä hyppymestarin kanssa lomakkeet, joissa hyppääjä antaa vakuuden omasta terveydestään ja allekirjoittaa liittymiskaavakkeen.
Tandemhypystä on myös tehty kätevä perehdytysvideo minkä voit katsoa etukäteen. Älä huoli, tarvittavat asiat kerrataan vielä saapuessasi hyppypaikalle!
Lomakkeet
Koulutusohjelmalomake ja waiver:
Hyppääjä täyttää koulutusohjelma -lomakkeeseen henkilötietonsa niille varattuihin kenttiin. Yhteystietoja käytetään ainoastaan koulutuskirjanpitoon sekä yhdistyksen jäsenrekisteriin, eikä niitä luovuteta ulkopuolisille. Ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi jäsenrekisteriimme saat postia ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Myös mahdollinen video tandemhypystäsi toimitetaan sähköpostitse. Tandemhyppymestari täyttää hyppyä koskevat tiedot lomakkeelle hypyn jälkeen.
Terveydentilavakuutus:
Toinen täytettävä lomake on tandemhyppääjän terveydentilavakuutus. Vastaa kysymyksiin tämänhetkisen terveydentilasi mukaisesti. Jos vastaat johonkin kysymyksistä ”kyllä” tai ”en tiedä” tai olet yli 65-vuotias, pyydämme sinua hankkimaan lääkärintodistuksen. Lääkäriin mennessäsi otathan mukaan alta löytyvän ohjeen tutkivalle lääkärille.
Saapuminen hyppypaikalle
Hyppypaikka on pääsääntöisesti Utin lentokentällä, osoitteessa Lentoportintie 85, Kouvola. Pyrimme ilmoittamaan hyppypaikan muutoksesta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Ajo-ohjeet toimipaikkaan löytyvät esimerkiksi Googlen karttapalvelusta.
Tässä myös kirjallinen ajo-ohje:
Kouvolan suunnasta tultaessa käännytään 6-tieltä oikealle ABC-huoltoasemalle. Ajetaan ABC:n ohi ja sen jälkeen käännytään vasemmalle Lentoportintielle. Tästä alkaa myös tien viitoitus ”Skydive Finland ry”. Kun oikealla puolella tietä näkyy sini-valkoinen lentokonehalli, olet oikeassa pihassa. Lentokonehallin kanssa samassa pihassa, parkkipaikan toisella puolella oleva vaaleankeltainen rakennus on meidän. Rakennuksen pihan puolella on infopiste, johon ilmoittaudutaan.
Riittää, että saavut paikalle varaamanasi aikana, eli ei tarvitse tulla aiemmin. Myös mahdollisten katsojien on hyvä saapua paikalle varattuna ajankohtana.
Tärkeää tietoa
Hyvää säätä ei pystytä takaamaan ja hypyllä on aina säävaraus. Jos sääennuste hyppyajankohdalle on selkeästi huono, pyrimme ottamaan yhteyttä hypyn siirtämiseksi. Hyppypäivänä voit soittaa alla oleviin päivystysnumeroihin, ennen kuin teet päätöksen lähtemisestä. Sää voi kuitenkin muuttua nopeasti, minkä vuoksi täyttä varmuutta hypyn onnistumisesta emme pysty antamaan, vaikka paikan päälle saapuukin.
Lisäksi on syytä muistaa, että hyppytoiminnan aikana alkoholinkäyttö lentokenttäalueella on ehdottomasti kielletty. Tämä koskee myös mahdollista seuruettasi.
Tandemhyppykurssi maksetaan hyppypäivänä paikan päällä. Maksu suoritetaan kortilla, emme vastaanota käteistä rahaa. Maksuvälineiksi käyvät useimmat pankki-, luotto-, debit- ja electron-kortit (mm. Visa ja MasterCard). Liikuntaetutuotteista käyvät Smartumin, Edenredin, Eazybreakin ja ePassin tuotteet. Jos olet ostanut hypyn lahjakortilla, muista ottaa lahjakortti mukaan hyppypäivänä. Mikäli sinulla on Elämyslahjojen avoin lahjakortti, ei se käy maksuvälineenä paikan päällä, vaan sillä tulee tehdä osto elämykseen Elämyslahjojen verkkokaupassa ennen saapumista. Sinun pitää siis arvolahjakortilla ostaa lahjakortti tandemhyppyyn ja esittää se paikanpäällä.
Jos sinulla on kysymyksiä hyppyysi liittyen, otathan rohkeasti yhteyttä toimistoomme, vastaamme kysymyksiisi mielellämme!
Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin löydät yhdistyksemme verkkosivuilta FAQ-osiosta.
Yhteystiedot
Toimisto: 040 530 4070
Manifesti/hyppytoimisto: 040 537 8827 (vastaa puhelimeen hyppytoiminnan aikana)
Täytettävät lomakkeet
Koulutusohjelmalomake ja waiver (tulosta ja täytä etukäteen)
Terveydentilavakuutus (tulosta ja täytä etukäteen)
Muut ohjeet:
Tandemhyppääjän yleisohje:http://laskuvarjotoimikunta.ilmailuliitto.fi/wp-content/uploads/sites/7/2021/02/ohjeita-tandemoppilaalle-21.2.2021.pdf
Tandemoppilaan terveydentilavaatimukset ja ohje tutkivalle lääkärille: ohjeita-tutkivalle-laakarille-tandemoppilas 2024.pdf
******
Welcome to Tandem Jump Course to Utti!
Tandem jump course is part of other training programs at Skydive Finland ry. All the students are members of the association and the membership fee is part of the fee. If the student wants to continue with skydiving as a hobby and take another course, a discount of 100€ will be given.
Introduction for the jump course
Documents:
Training program documentation and liability waiver – you will fill in before the jump
If you booked your tandem jump with a gift card, please bring it with you when you come.